Eilen käytiin epikset ATT:lla. Koira yllätti omistajansa karkaamalla lähdössä ilman merkkiä hyppyesteen ohi kohti A:ta. Hölmistyneenä tajusin, että tämä taisi olla tässä. Otettiin kuitenkin rata alusta ja päästiin kaksi hyppyä ennen kuin Meeko oli taas A:lla. Kolmas kerta toden sanoo ja tehtiin tosi nopea kokonaissuoritus, mitä nyt keskimmäinen putki mentiin väärästä päästä, mutta se ei enää vaivannut alkumöhläilyjen jälkeen. Tuloksena siis HYL ja kurinparautus lähtökäskyn odottamisesta :) Ohjaaja oppi, ettei kannata käydä treenaamassa nopeaa A:n suorittamista juuri ennen kisaa ja että aina ei voi olla plokkaamassa putken väärää päätä :) Tästä on hyvä jatkaa.
Torstaina alkoi Elinan tekniikka1-kurssi, jossa opittiin vekkaamaan. Elinalta rohkaiseva kommentti, että Meeko on kisakunnossa, jos kepit menee. Nyt siis 3 viikkoa aikaa treenata kepit kuntoon ja putken päitä ennen virallista starttia 16.10. Täältä me tullaan...
On Se EPELI
Naantalilaisen mittelin sielunelämän tarkastelua
lauantai 24. syyskuuta 2011
maanantai 5. syyskuuta 2011
Tired but happy
Uuvuttava viikonloppu Punkalaitumella takana. Saldona uusia tekniikoita agilityssa, hajujäljen oivaltaminen, näyttelymuuvien ymmärtäminen ja vatsallinen vaaleita sämpylöitä. Se siitä karppauksesta :) Menneen viikonlopun kunniaksi palkitsen teitä juhannuksena otetuilla kesäkuvilla, joita taisin lupailla jo monta kuukautat sitten.
perjantai 2. syyskuuta 2011
Sukulaisia tapaamaan
Tänään suunta kohti Punkalaidunta, jossa järjestetään Mikälie-päivät, eli tapahtuma, joka kerää yhteen Mikälie-kennelistä lähtöisin olevia koiria ja niiden omistajia. Luvassa agi-, toko- ja näyttelykoulutusta, match show sekä koiramaista tutustumista. Saas nähdä, josko Meekonkin lähisukulaisia olisi ilmestynyt paikalle ja onko minkäänlaista tunnistusreaktiota luvassa :) Allekirjoittanut keskittää voimansa agilityn treenaamiseen, josko tämän vkl jälkeen kepit menisi kuin vettä vaan ja puomillekin saataisiin vauhtia. Keppien sujumisesta onkin jo näkynyt hyviä merkkejä, enää Meeko ei fuskaa viimeisellä, mutta vauhti on vielä aika verkkaista. Eiköhän se siitä, kun kärsivällisesti odottaa, sanoo T. Samalla se tietää, ettei allekirjoittanut tunne sanaa kärsivällinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)